Please assign a menu to the primary menu location under menu

Uutiset

Esittelyssä parhaat maksutavat nettikasinoilla vuonna 2022

Nettikasinoilla pelaamisessa olennaisessa osassa ovat esimerkiksi pelit ja tarjolla olevat bonukset, mutta vähintäänkin yhtä suurta roolia näyttelevät tarjolla olevat maksutavat. Vaikka osa nettikasinoista voi tarjota bonuksia ilman talletusta, eivät ne tule kestämään loputtomiin, jolloin ennemmin tai myöhemmin rahaa pitäisi siirtää omalle pelitilille.

Kukaan tuskin tässä vaiheessa haluaisi, että omat rahat katoaisivat teille tietämättömille tai bittiavaruuteen.

Tässä kohtaa kuvioihin astuvat mukaan turvalliset nettikasinot ja niiden suosimat luotettavat maksutavat. Rahansiirtomenetelmät ovat vuosien saatossa kehittyneet massiivisesti eteenpäin ja näin ollen rahansiirroista on tehty paljon helpompia, turvallisempia ja vaivattomampia. Brite Kasinot ovat esimerkiksi hyvin suosittuja siksi, että itse Brite-maksupalvelu mahdollistaa talletusten ja kotiutusten tekemisen lähes reaaliajassa ja kuluttomasti.

Briten kaltaisten nettipankkitunnuksilla toimivien maksupalveluiden lisäksi markkinoilta löytyy liuta myöskin muita maksutapoja, kuten nettilompakoita, mobiilimaksupalveluita ja kryptovaluuttoja. Mitkä näistä mahtavat toimia parhaiten nettikasinoilla? Tässä artikkelissa esitellään nettikasinoiden parhaat maksutavat 2022!

1) Revolut

Revolut on Iso-Britanniasta löytyvä pankki, jonka palvelut ovat hyvin monipuoliset. Tarjolla on niin osakkeiden ostamista, matkavakuutuksia kuin virtuaalivaluuttojakin. Revolut ei välttämättä kuulosta äkkikseltään kovin yleiseltä maksutavalta kasinomaailmassa, mutta kyseisen pankin tarjoama kortti on itse asiassa Mastercard tai Visa. Revolutin hyväksyviä kasinoita löytyy siis markkinoilta yllättävänkin paljon.

Revolut on siis vuonna 2015 perustettu globaali pankki, jolta löytyy käyttäjiä jo yli kymmenen miljoonan ihmisen verran. Pankin perusti Nikolay Storonsky, joka oli kyllästynyt siihen, miten paljon rahaa kului matkustellessa valuutanvaihtoihin. Näinpä hän kehitti maksukortin, jota pystyi käyttämään useiden valuuttojen voimin.

Kyseinen palvelu sopii siis todella hyvin etenkin matkaaville ihmisille, mutta tuo pankki tarjoaa ihan samanlaiset palvelut kuin mikä tahansa muukin maailman pankki. Itse asiassa sen palvelut ovat jopa monipuolisemmat, sillä mukaan mahtuvat esimerkiksi osakekauppa, vakuutukset, kryptovaluutat sekä valuutanvaihto. Revolut toimii sovelluksen kautta ja sen avulla rahaa saa liikkumaan hyvin pikaisella aikataululla ihan kuten esimerkiksi Mobilepayllä.

Revolutin käyttö

Ihan kuten monilla muillakin maksutavoilla, myös Revolut saadaan käyttöön siten, että aluksi luodaan tili. Rekisteröitymisprosessi on hyvin helppo ja nopea, ja sen jälkeen omalle tilille täytyy tietenkin siirtää rahaa. Rahansiirrot hoituvat sovelluksessa ihan samaan tyyliin kuin Revolut-kortin tilaaminen, ja siirron voi tehdä vaikkapa tilisiirrolla tai pankkikortilla.

Itse kortti on ilmainen, mutta sen tilaamiseen sisältyvät postikulut täytyy maksaa itse. Kortti on joko Mastercard tai Visa ja sen määrittää asiakkaan kotimaa. Revolut-kortti toimii hyvin sulavasti netissä ihan kuten muutkin pankki- ja luottokortit. Ja on hyvä tietää, ettei kortin tilaaminen ole pakollista, vaan asiakas voi myös käyttää pelkkää virtuaalista, sovelluksesta löytyvää korttia.

Revolut kulut

Revolutilla voi useimmiten siirtää rahaa kasinoille ihan ilmaiseksi, mutta se ei tarkoita, etteikö kasino itse voisi rahansiirroista jotain veloittaa. Tiedot tällaisista mahdollisista kuluista löytää usein kasinon käyttöehdoista, joten yllätyksenä niiden ei pitäisi tulla kenellekään.

Revolutiin itseensä sisältyy neljä kappaletta erihintaisia paketteja, jotka menevät seuraavasti:

  • Peruspaketti (ilmainen) – sisältyy maksukortti, sovellus ja tilinumero
  • Plus-paketti (noin 3e/kk) – sisältyy cashback, korko ja alhaisemmat kulut kaupankäyntiin
  • Premium-paketti (noin 8e/kk) ja Metal-paketti (noin 14e/kk) – kuluttomat osakeostot, matkavakuutus, suurempi korko, parempi cashback ja korkeammat nostorajat

Palvelua on siis mahdollista käyttää täysin ilmaiseksi, jos vain niin haluaa. Kannattaa tosin muistaa ne kasinon rahansiirtoihin mahdollisesti sisällyttämät kulut.

2) Euteller

Euteller on suomalainen maksupalvelu, joka toimii vastineena Trustly-maksutavalle. Kyseisellä maksutavalla on siis mahdollista suorittaa nopeita ja helppoja verkkopankkimaksuja omilla nettipankkitunnuksilla. Eutellerin vahvuus muihin pikapelaamista mahdollistaviin maksupalveluihin on se, että se tukee hyvin laajasti suomalaisia pankkeja.

Eutelleria nähdään monissa eri nettikaupoissa, mutta sen rooli myös nettikasinoiden maksutavoissa on kasvanut reilusti. Tämä kotimainen palvelu mahdollistaa siis nopeat talletukset kasinoille ja sen kautta on liikuteltu jo muutenkin satojen miljoonien eurojen edestä rahaa.

Kyseinen maksupalvelu on yksi helppokäyttöisimmistä, sillä se ei vaadi rekisteröitymistä. Sen sijaan kaikki hoidetaan omilla verkkopankkitunnuksilla ja pankkitilillä, ja kaikki tämä toimii niin tableteilla, älypuhelimilla kuin tietokoneillakin.

Eutellerin huonot puolet

Vaikka tässä palvelussa on paljon hyvää, ei se missään nimessä ole täydellinen. Sillä tehtyihin talletuksiin sisältyy suht iso kulu, mitä esimerkiksi Trustlylla tai Zimplerillä ei omassa toiminnassaan ole mukana.

Euteller ei valitettavasti myöskään mahdollista aina kotiutusten tekemistä. Tämä on hyvin suuri heikkous, sillä nostoja varten pelaajan tarvitsee keksiä jokin toinen maksutapa. Nostojen tekeminen Eutellerin avulla vaatii sen, että kasinolla olisi käytössä Euteller Express.

3) Ethereum

Ethereum on bitcoinin ohella yksi tunnetuimmista kryptovaluutoista ja se kirii kovaa vauhtia bitcoinia kiinni oman arvonsa kanssa. Kyseessä on siis nopea ja simppeli virtuaalivaluutta, jonka arvo määräytyy kysynnästä ja tarjonnasta. Sen avulla on mahdollista tehdä helppoja kotiutuksia ja talletuksia kasinomaailmassa ja viime aikoina ethereumia maksutavoissaan tarjoavien kasinoiden määrä on noussut hurjasti.

Perinteisiin kolikoihin ja seteleihin verrattuna etherin kaltaisilla kryptovaluutoilla on useita vahvuuksia, jotka ainoastaan vahvistavat niiden asemaa kasinomarkkinoilla. Ethereum-kasinot ovat hyvin laadukas vaihtoehto pelaamiseen ja niiden mukana pelaamiseen saadaan raikas tuulahdus moderneja innovaatioita. Näiden kasinoiden parhaita puolia ovat esimerkiksi:

  • Välittömät talletukset ja nostot
  • Mahdollisuus lunastaa bonuksia
  • Kulut ovat pienet
  • Lohkoketjuteknologia ja sen turvallisuus
  • Mahdollisuus, että etherin arvo nousee

Ethereum on avoimeen lähdekoodiin pohjautuva kansainvälinen alusta, johon voidaan kehitellä hajautettuja sovelluksia. Ethereumiin liittyy virtuaalivaluutta ether (ETH), joka perustuu bitcoinin tavoin myöskin lohkoketjuteknologiaan. Jokainen käyttäjä omistaa itse oman datansa ja niin maksut kuin valuuttakin on sisäänrakennettuja. Ether on myös siitä loistava vaihtoehto, ettei sen toimintaa tai määrää säätele hallitukset tai yritykset.

Ethereumin käyttö

Jotta etherillä on mahdollista pelata, täytyy sitä ensin hankkia jostakin. Sitä varten pelaajan täytyy ensin avata oma kryptolompakkonsa, ja sellaisia tarjoavia palveluita löytyy markkinoilta jo runsaasti. Näissä palveluissa ideana on, että niihin siirretään aluksi rahaa esimerkiksi luottokortilla, jonka jälkeen itselle ostetaan ethereumia.

Ethereumin vahvuus kasinopelaamisessa on sen äärimmäinen nopeus ja turvallisuus, sekä se, että sitä voi käyttää sekä talletuksissa että kotiutuksissa. Pelaamisen tuo vielä lisäkäänteen se, että ethereumin arvon nousemisen myötä omista mahdollisista voitoistakin voi kasvaa paljon suurempia.

Mikä maksutapa nettikasinoilla kannattaa valita?

Tässä artikkelissa on esiteltynä vain muutama laadukas ja turvallinen rahansiirtomenetelmä, joita nettikasinoilla on mahdollista käyttää. Jokaisella ei niihin tarvitse turvautua, sillä markkinoilta löytyy monia muitakin hyviä vaihtoehtoja. Useimmiten kaikki nettikasinoilla esiintyvät vaihtoehdot ovat hyviä ja kaikin puolin luotettavia, joten yhtä oikeaa vastausta tähän asiaan ei ole.

Kaikkein tärkeintä olisi valita sellainen maksutapa, joka sopii omiin mieltymyksiin ja käyttötarpeisiin kaikkein parhaiten. Sillä pääsee jo todella pitkälle!

Daniel Michael
the authorDaniel Michael